Uutiset

Tiedote

18.2.2009

Tervehdys sukeltava kansanosa

Venemessuilla taas pörrättiin enemmän tai vähemman asiallisesti.

Samaan aikaan kerhon hallitus myös kokoontui pähkimään kevään ja kesän leirejä ja muita tapahtumia. Jälleen tänä kesänä päädyttiin ratkaisuun että kesäkuun alussa ollaan noin viikko ja heinäkuun alussa noin kaksi viikkoa leireillä. Lisäksi elokuussa leireillään saaristomerellä, mutta tarkka ajankohta on vielä hakusessa. Kevään puolellekin on jotain suunnitteilla, mutta päiviä ei vielä ole sovittuna. Näistä myöhemmin tiedotetta ja kalenterimerkintöjä.

Kevätkokousta on suunniteltu Arandalle, mutta ajankohta on vielä auki.

Maijalla tehdään pientä koneiden kansiremppaa ja kevään mittaan konehuoneeseen pitäisi saada eristys ja pintalevyt seinille. Ilmojen lämmetessä käynnistyvät paikkamaalaukset. Mikäli halukkaita remonttihommiin löytyy ottakaa yhteyttä Olliin, Panuun tai Ekkuun. Töitä on kyllä tarjolla

Lisäksi viimeisenä, mutta ei vähäisempänä, seuraan liittyi uusina jäseninä Roope Relander ja Anne Väistö. Toivotamme heidät tervetulleeksi harrastuksen ja kerhon pariin.

Ekku