Uutiset

Venemessujen terveiset

13.2.2017

Talvi ilman venemessukäyntiä on kuin kesä ilman sukellusreissua…. Tosin tänä vuonna Vene Båt 2017 ei tarjonnut sukeltajalle kuin yhden ainoan sukellusliikkeen. Tämä yksi ainoa liike ja Kalevin mainiot myyntipuheet riittivät siihen, että toimittaja kantoi ulos tyttärelle sopivan pienet kumiräpylät ensi kesäksi.

Viime vuosina messuilla on ollut myös Hylkysukellusseminaari, jota ei tänä vuonna ollut. Niinpä messuilla ei parveillut edes tuttuun tapaan sukelluskavereita eri seuroista. Muutama tuttu tuli bongattua ja ilahduttavan monta Sukeltajat ry:n jäsentä oli paikalla lauantaina. Moneen otteeseen istuuduimme alas vaihtamaan kuulumisia ja sitten lähdettiin taas ihailemaan, miten pieneen tilaan ja kuinka monta sataa kiloa kevyemmäksi saadaan puristettua samantehoinen moottori kuin Maijassa nyt on.

Monen kilometrin käyskentelyn jälkeen oli mukava rentoutua porukalla Helsingin keskustassa olevassa viikinkiravintolassa, jonka keittiössä loihdittiin kerrassaan herkullisia annoksia. Kiitoksia mukana olleille hauskasta messupäivästä ja illasta!