Heinäkuun viimeisenä päivänä Maija lähti kyntämään merelle, vaikka tuulta oli ennusteen mukaisesti 9-10 m/s ja taivas pilvinen. Päivä oli kuitenkin lyöty lukkoon jo pari kuukautta aikaisemmin ja veneessä oli porukkaa niin Tampereelta, Forssasta kuin pääkaupunkiseudulta, niin hevillä emme halunneet luopua reissusta.

Lähdimme ajamaan itään siinä toivossa, että tuuli ei kävisi siellä niin kovasti eikä nostattaisi aaltoja. Hevossalmen sillalla odottelimme sillan aukeamista, kun J.L.Runeberg pyyhälsi paikalle ja pyysi VHF:n kautta lupaa kiilata ohi aikataulupaineisiin vedoten. Kohteliaasti annoimme tilaa isommille ja niin Runeberg ajoi sukkana kanavasta läpi.

Salmen jälkeen käynnistettiin kompressori, jossa oli nyt upouusi moottori. Pullot saatiin täyteen ja lähestyimme siipiratashylky Dianaa. Vähän ennen Dianaa selällä oli purjehduskilpailut käynnissä, joten jouduimme puikkelehtimaan purjeveneiden välistä. Tuulta oli siis reippasti ja purjeveneet kulkivat lujaa, mutta aallokko oli maltillinen. Veden allakin oli “paras näkyvyys ikinä” ja sukeltajat olivat tyytyväisiä tähän kohteeseen.

Paluumatkalla pysähdyttiin Trutholmenin pohjoisrantaan pukemaan sukellusvarusteita vesisateessa, jonka jälkeen kippari vei meidät lähemmäs Trutholmenin hylkyä, mutta vain saaren kärkeen asti. Saaren ja luodon välissä oli sen verran ahdasta ja isoa aallokkoa, että Maijan opertointi olisi ollut haastavaa. Ensimmäinen sukellusryhmä löysi hylyn heti suoraan, mutta toinen ryhmä vasta 18 minuutin etsinnän jälkeen. Siinä sitten 6 sukeltajaa pyöri pienellä alueella, mutta täälläkin riitti hyvin näkyvyyttä, ettei ryhmät menneet sekaisin.

Kotisatamaan matkatessa lämmitettiin saunaa ja keitettiin perunoita ja paistettiin pihvejä. Ne, joiden ei tarvinnut ajaa montaa tuntia kotiin, jäivät nautiskelemaan lempeistä löylyistä ja herkuttelivat illallisella.