Uutiset

Kesän leiri pärähti käyntiin

15.7.2023

Torstaina iltapäivällä Maija kaarsi taas Kasnäsin polttoainelaituriin hoitamaan viimeiset valmistelut eli septin tyhjennyksen ja makean veden täytön. Tietysti myös leiriläiset noudettiin kamoineen kyytiin.

Panu ja Ekku olivat jo alkuviikosta huoltaneet, siivonneet ja korjanneet Maijan leirikuntoon.

Lastauksen jälkeen, jossa kyytiin saatiin 10 sukeltajaa ja mittava määrä sukeltimia, sekä puolen tonnia provianttia, ajeltiin kohti Vänön länsilaidalla sijaitsevaa Alfred-hylkyä.

Hylyn viereen pudotettiin shotline ja porukka järjestelmällisessä epäjärjestyksessä siirtyi veden alle ja lopuksi takaisin veneeseen.

Sukelluksen jälkeen siirryttiin Vänön vierassataman palveluiden piiriin.

Satamassa pyöräytettiin karaokebileet käyntiin ja naapuriveneistä saatiin myös innokkaita laulajia mukaan. Luonnollisesti todisteita tapahtumasta ei jäänyt 😀

Aamulla käytiin vielä paikallisessa kaupassa hankkimassa jäätelöt ja markkinointi paikalla oli asiallista.

Vänöstä siirryttiin Nordstiernan hylylle perjantain ensimmäiselle sukellukselle.

Tästä jatkoa seuraavassa postauksessa.