M/S Maijassa on ennakoitu pahin mahdollinen skenaario ja keulasta löytyy toistakymmentä eri kokoista pelastautumispukua. Nyt oli aika kokeilla niitä ja harjoitella pelastautumista käytännössä.

Neljä rohkeaa sukeltajaa sekä kippari lähtivät matkaan ja suuntasimme Vallisaaren Torpeedolahteen. Tähän aikaan vuodesta vierasvenesatama oli tyhjä, joten kylkikiinnitys laituriin onnistui helposti. Kippari toimi meille pääkouluttajana, sillä hän harjoittelee pelastautumista säännöllisesti työnsä puolesta.

Maijassa olevat pelastautumispuvut ovat nk. 6 tunnin pukuja, jotka ovat 5 mm paksua neopreeniä ja heijastimilla varustettuja pukuja. Pukujen alle puettiin sukellusalusasut mukavuutta lisämään, mutta ammattikäytössä alle jäisi normaalit vaatteet. Tossujen suuri koko herätti hilpeyttä, eikä edes kahdet villasukat päällekkäin riittänyt täyttämään näitä “moon-bootseja”. Ohuet alushanskat mahtuivat pukuun integroituihin hanskoihin, vaikka hanskoissakin oli sisällä nukkaa. Ideaalitapauksessa puvun saa itse puettua ja vetoketjun vedettyä kiinni, mutta itse tarvitsin apua vetoketjun kanssa.

Kouluttajamme kertoi harjoitusten pääkohdat: oikea tekniikka veteen hyppäämisessä, liikkuminen vedessä, jonossa liikkuminen sekä maton perustaminen. Seuraavaksi hypimme yksi toisensa jälkeen jalat ristissä Maijan perästä viisiasteiseen veteen. Puvut kääntävät henkilöt automaattisesti selälleen makaamaan ja paras tapa liikkua on käsillä kauhomalla. Ensin kauhoimme poijulle ja takaisin yksistään, seuraavaksi teimme jonon ja koko jono kauhoi poijulle ja takaisin. Lopuksi muodostimme selällään kelluen maton, jonka ideana on pitää ryhmää koossa ja parantaa havaitsemisen mahdollisuutta esimerkiksi veneen kannelta tai helikopterista.

Rohkeimmat halusivat vielä kokeilla hyppäämistä korkeammalta kuin Maijan perästä, mm. Maijan keulasta ja katolta. Onneksi laiturin päässä oli 14 metriä vettä alla, niin ei ollut pelkoa pohjaan osumisesta.

Harjoitukset avasivat silmät pelastautumisen hankaliin puoliin. Ensiksi olin valinnut väärän kokoisen puvun ja jouduin aloittamaan pukemisen alusta. Seuraavaksi en saanut itse vetoketjua kiinni. Vedessä ollessa pää oli pidettävä pystyssä lähes koko ajan, sillä jos lepuutti niskaa ja kellui pää vedessä, niin aaltoja vyöryi naamalle ja nenään. Kuten kuvista näkyy, aaltoja ei ollut nimeksikään. Kaikki nämä tehtiin mitä parhaimmassa säässä, auringonpaisteessa, tyynessä kelissä ja hymyt naamalla. Mikä olisi fiilis pimeässä, kovassa merenkäynnissä ja aluksen ollessa uppoamisvaarassa? Puku piti lämpimänä ja kauhominen lisäsi lämpöä puvun sisällä. Vasta harjoitusten loppupuolella takapuolessa tuntui viileältä.

Harjoitusten jälkeen kävimme Maijan saunassa huuhtomassa puvut makealla vedellä ja jätettiin ne ulos aurinkoon kuivumaan. Saunomista ei voinut jättää väliin, kun se oli kerran lämmitettykin. Uusi grilli pääsi tositoimiin, kun paistettiin makkaraa kaikille. Aterian kruunasi glögi ja kakku.

Kiitokset kipparille hyvästä koulutuksesta ja koko porukalle mukavasta seurasta.