Uutiset

Borstöstä uusintayritys Nordstieranille ja Örön liepeille

16.7.2021

Illalla oli vielä aikaa käydä tutustumassa Borstön nähtävyyksiin, kuten Borstö gumman ja Nordstiernan ankkuriin.

Borstö gumman


Nordstiernan ankkuri

Aamu Borstössä poikkesi aikaisemmista tuulen ja pilvisyyden suhteen. Tuuli oli kääntynyt pohjoiseen ollen noin 7 m/s.

Aamu Borstössä

Aamupuuron jälkeen suunnattiin takaisin Nordstiernanille, kun Dekolaisilta saatiin oikeat koordinaatit kohteelle. Aallokkoa oli jonkin verran, mutta pohjoisen puolella olevat karikot ja luodot estivät aallokon muodostumisen isoksi. Tällä kertaa viistokaiussa näkyi jonkinlaista kasaa, mutta täyttä varmuutta ei hylystä voinut tulkita. Härveli pudotettiin koordinaatteihin lupaavimman kaiun kohdalle.

Ensimmäisenä lähti alas Ekku ja Panu takoituksena myös hieman kuvata videota kohteelta.
Egelskärin hylky

Tällä kertaa koordinaatit osoittautuivat oikeiksi ja kohtuullisen iso ja melko lailla rikkoutunut hylky oli härvelin kohdalla osittain kallion päällä ja osittain hajonneena kalliolta pari metriä syvemmälle pohjalle.

Kohteessa kävivät myös Jarmo ja Lauri. Kaikki olivat samaa mieltä näkyvyydestä joka oli mainio, noin 7 metriä.

Sukellusten jälkeen suunnattiin kohti Örötä, jonka vieressä on Schiller, joka tällä tuulella on mukavan suojaisessa paikassa.
Matkalla syötiin tomaattikeittoa lounaaksi.
Lounaan jälkeen Hannu ihmetteli pilssiin tullutta vettä käydessään konehuonessa. Syyksi paljastui pakosarjan lauhdittimessa ollut korroosioreikä, josta ohut vesisuihku huuhteli polttoaineen paluuputkea.

Pakosarjan lauhduttimen vesivuoto

Tämä muutti suunnitelmaa siten, että päädyttiin suuntaamaan Kasnäsiin korjaamaan väliaikaisesti vauriota. Tällä pyritään mahdollistamaan reissun jatkaminen.

Samalla kyydistä jäivät Jarmo ja Lauri, jotka siirtyivät seuraaviin sukellushaasteisiin.

Käsnäsistä poistuvat Jarmo ja Lauri

Rannassa päädyttiin tietysti Dekon viereen, vaikka huoltamon henkilökunta hieman paheksui, koska olimme tankkausalueella. Hyväksyivät kuitenkin yöpymisen, koska meillä oli korjaustarve, emmekä olisi voineet turvallisesti ilman kojausta liikkua.

Maija ja Deko Kasnäsissä

Kasnäsissä korjattiin vuotokohta,

Vuotokohdan paikkaus


käytiin saunomassa ja sen jälkeen syötiin päivällinen paikallisessa ravintolassa.

Onhan kuitenkin pizzaperjantai.

Pizza perjantai

Tästä olikin jo syytä suunnata veneelle illan viettoon ja nukkumaan.