Pieni, mutta sitäkin innokkaampi porukka lähti aurinkoisena lauantaiaamuna helmikuun viimeisellä viikonlopulla kohti Lappohjan pienvenesatamaa ja sen laiturin juuressa sijaitsevaa Antonio hylkyä.
Sukeltimet oli pakattu autoon jo perjantaina ja enää tarvittiin vain porukka nippuun Espooseen ja sieltä kohti länttä.
Matkalla poikettiin Karjaan ABC marketissa hankimassa provianttia eli vissyä ja makkaraa. Matka sujui rattoisasti ja pienvenesataman portin avainkin saatiin Prediumin kupeesta lainaksi, ettei tarvinnut jäälläkään tallustaa kamojen kanssa kuin muutama kymmenen metriä.
Paikalle päästiin hyvissä ajoin puolilta päivin ja Hyvinkään urheilusukeltajien urhot olivat jo käyneet tarkastamassa avantotilanteen.
Avannot oli todettu olevan niin ohuessa riitteessä ettei sahaa tarvittaisi.
Ensimmäisenä veteen olivat menossa Panu ja Ekku.
Ohut riite särjettiin räpyläpotkuin, paitsi Panun avannossa, jossa olikin jo muutaman sentin kuori, joka ei ilman astaloa rikkoutunut.
Tähän saatiin apua Jounilta jäätuuran merkeissä, jolla reikä saatiin Panun mentäväksi. Tämähän ei pitkään viivyttänyt lähtöä ja kohtapa oltiin jo menossa kohti syvyyksiä.
Sukellusajaksi määriteltiin reteästi 45 minuuttia, mutta puolen tunnin sukelluksen jälkeen 2 asteisessa vedessä molemmat sukeltajat olivat jo valmiita poistumaan kosteasta paratiisista.
Sukelluksen tunnelmia tästä videosta.
Sukelluksen jälkeen sankarit liukastelivat märillä tossuilla kohti laituria, kun eivät tajunneet hankkia piikkiremeleitä kuiviksen saappaisiin.
Tuostakin selvittiin tällä kertaa vahingoitta.
Sukelluksen aikana tukijoukot kävivät katsastamassa paikallisen Lappohjan marketin, joka osoittautui merkilliseksi sekoitukseksi vanhan aikaista kyläkauppaa, kahvilaa ja kirppistä. Omistajana vielä lähi-idästä rantautunut suomenruotsalainen, joka puhui ainakin suomea sujuvasti.
Tätä kauppaa voinee kuulemma suositella ohikulkijoille tai voihan sinne suunnistaa loitommaltakin, kuin Tuurin kyläkauppaan konsanaan.
Seuraava pari olikin juuri lähdössä veteen kun tukijoukot palasivat sukelluspaikalle. Tukijoukoille annettiin tehtäväksi nuotion sytyttäminen, joka onnistui nopeasti avantojen kupeeseen kantautuneesta savusta päätellen.
Jouni ja Asko tekivät samanlaisen reilun puolen tunnin sukelluksen ja olivat samaa mieltä veden lämpötilasta, joka todettiin kohtuullisen viileäksi. Näkyvyydet oli kuitenkin pinnassa olevaa ruskeaa höttöä ja veden ruskeaa värisävyä lukuun ottamatta hyvät noin viisi metriä.
Pintamiehenä ei tullut kylmä kun aurinko lämmitti pilvettömältä taivaalta ja tuulikin tyyntyi sopivasti iltapäivän mittaan.
Narujen ja kamojen pakkaamisen jälkeen päästiinkin jo retken kohokohtaan makkaroiden ja muiden eväiden grillaamiseen nuotiolla ja välipalojen syöntiin.
Eväiden syönnin jälkeen olikin mukava jättää Lappohjan laituri ja lähteä kohti pääkaupunkiseutua.