Uutiset

Pörtö – Söderskär – Emäsalo

8.7.2018

Pirttisaaresta lähtiessä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta jo tunnin sisällä taivas peittyi pilviin. Todettiin Oxelhuvudetissa David-hylyn luona aallokon tulevan ikävästä suunnasta ja jatkoimme etelään katsomaan Söderskärin majakkaa. Laituri oli jo niin täynnä aluksia, että lipuimme vain ohi ja ihailimme majakalle rakennettua näköalatasannetta. Yllättäen Risskärissä ei ollut kovinkaan suurta aallokkoa, mutta veteen hypättyään, huomattiin voimakkaan pintavirtauksen. Pimeän puolituntisen jälkeen nousimme harmaan taivaan alla takaisin aluksellemme.

Yöpymispaikka löytyi Emäsalon pohjois-kärjestä Gulfin laiturista. Suussasulavat hyrskyperunat, mehevä lankkupihvi ja salaatti à la Emäsalo kruunasi muuten harmaan päivän. Nyt, päivän kääntyessä jo iltaan, saunomisaikaan, alkaa aurinkoa taas näkymään pilvien raoista.

Liekö harmaa päivä, meri-ilma tai sitten vain työelämän haasteellisuus syynä, mutta yksi jos toinenkin on päivän aikana ottanut nokka-unet, päikkärit tai tirsat. Mikäs sen ihanempaa tapaa viettää aikaa lievästi keinuvassa aluksessa?