Uutiset

Suomen 100-vuotispäivää juhlittiin sukeltaen ja veneillen

7.12.2017

Kymmenen innokasta sukeltajaa kokoontui jo aamupäivällä M/S Maijalle ja keula käännettin kohti Tiilihylkyä. Merenkäynti oli kuitenkin sen verran kuoppaista, että päädyttiin Bändarnin itäpuolelle pitämään suojaa. Sukelsimme kahdessa kolmen hengen porukassa ja ensimmäinen veteenmeno olikin tahattomasti kompastellen ja polviltaan pää-edellä molskahdus veteen. Siinä olikin koominen alku kyseisen sukeltajan 500. juhlasukellukseen!

Sukellukset olivat lyhyydessään muistorikkaita, joten ehdimme hyvissä ajoin jo tapaamispaikkaan Kaivopuiston rantaan, josta nousi vielä yhdeksän henkilöä lisää kyytiin. Kaiken kaikkiaan kyydissä oli 19 henkilöä, siis melkein yhtä monta kuin kauden alussa vappuristeilyllä!

Suomi 100 Harmaja

Suuntasimme Harmajan kupeeseen, jossa olimme jo klo 15:15. Harmaja itsessään oli komea näky, sillä se oli juhlavalaistu siniseksi, jossa oli valkoinen “Suomi Finland 100” teksti.

Kärsivällisen odottelun jälkeen näimme Kuivasaaren “Järeä” tykin suuliekit ja pamahdus noin viisi sekuntia sen jälkeen. Hetken kuluttua sama toistui ja kunnialaukaukset satavuotiaalle Suomelle oli tehty täsmällisesti ajallaan.

Iltapäivä vaihtui iltaan cocktail-paloja nauttien ja grillaillen. Maija teki kunniakierroksen Kaivopuistoon ja Pohjois-satamaan, ja matkan varrella pääsi ihailemaan juhlavalaistua linnaa sekä jäänmurtajia. Tässä vaiheessa oli jo niin tyyntä, että salongissa uskalsi polttaa sinivalkoista kynttilää.

Päivä päättyi Herttoniemenrantaan, jossa tyhjennettiin vene sukellusvarusteista, eväistä sekä kompressorista, joka siirrettiin varastolle talvisäilytykseen. Kiitokset kippareille, kanssasukeltajille ja -matkustajille juhlavasta ja hauskasta Suomi 100 juhlasta!