Uutiset

Hiljaiseloa?

28.2.2017

Talviaikaa pidetään sukeltajalle hiljaiselon aikana, mutta en voi allekirjoittaa moista väitettä – edes Sukeltajat ry:ssä. Monena talvena on kunnostettu sukellustukialusta Maijaa, mutta tänä vuonna Maija saa vain pientä kohennusta kun yhtä sisäkattoa uusitaan ja kaunistetaan.

Isompi rumba on tänä talvena aiheuttanut varastotilojen muutos. Loppukesästä ja alkusyksystä etsittiin kuumeisesti uutta varastotilaa, koska edellinen varasto meni nurin, kirjaimellisesti. Koko rakennus, missä vanha varasto sijaitsi, on purettu. Siis uutta varastoa etsittiin ja eri vaihtoehtoja käytiin katsastamassa kunnes löytyi mieluinen varasto, joka ei ollut kovin kaukana edellisestä ja joka soveltui seuralle myös hinnan puolesta.

Kun vuokrasopimus oli saatu tehtyä, alkoi hyllyjen rakentaminen varastoon. Viimeisiä hyllyjä ei ollut vielä saatu paikoilleen, kun tavaraa piti jo saada siirrettyä vanhasta varastosta uuteen. Kiireen vuoksi tavarat tuli mätettyä hyllyihin, koska vanha varasto piti olla vuoden loppuun mennessä tyhjennetty.

Tämän vuoden puolella seuramme aktiivit ovat sitten siivoilleet varaston hyllyjä ja arvioineet niiden tarpeellisuutta. Seuralle tarpeetonta tavaraa on myyty tai muuten hävitetty. Köysiä on laitettu parempaan järjestykseen ja laatikoihin on merkitty, mitä ne sisältävät, jottei jo olemassaolevaa tarvikkeita osteta lisää.

Kiitoksia seuramme aktiiveille tästä jäsenistölle näkymättömästä työstä. Jatketaanko hiljaiseloa?