7.12.2011
Itsenäisyyspäivän sukellukselle lähdettiin klo 9 tiistai-aamuna. Mukaan oli ilmoittautunut peräti 11 henkilöä, joista 9 oli lähtenyt sukeltamaan. Keli oli pilvinen ja tuulinen, mutta sukeltamista Tiikkihylyllä se ei estänyt. Näkyvyys hylyllä ei ollut paras mahdollinen. Muutama sukeltaja ei ollut aikaisemmin hylyllä käynytkään.
Itsenäisyyspäivänä musta puku on muotia.
Sukellukset hoituivat nopeasti, kun vastuun kipparoinnista otti Olli Laitinen. Alkupaloina oli [...]
»
Lue koko uutinen
8.7.2011
Tiistaina hieman tuulisissa oloissa sukellettiin ilman vanhan kaikuluotaimen avustusta, se kun sanoi lähes 20-vuotisen työsopimuksensa irti. Keskiviikon aikana jäljelläoleva ryhmä siirtyi Porkkalasta Helsinkiin Pihlajasaareen syömään ja saunomaan, josta siirryttiin yöksi omalle laituripaikalle Herttoniemeen.
Torstaiksi saatiin vielä pari sukeltajaa lisää leirin viimeiselle sukelluspäivälle. Reissu suunnattiin Gråskärsbådanin eteläpuolella toiveissa että Coolaroo olisi poijutettu. No eipä löytynyt poijua, kuten [...]
»
Lue koko uutinen
3.7.2011
Lauantaina sukellettiin pari uutta kohdetta Porkkalan seudulla ja kuultiin ikävät uutiset Porkkalan merivartioaseman tapauksesta. Porkkalan kaupan vierasvenelaitureilla olikin sitten ruuhkaa, kun useampia sukellusporukoita yöpyi siellä. Sunnuntaina käytiin sitten Wasa ja Klasu ihan että nähdään tutumpiakin kohteita. Kelit ovat hellineet leiriläisiä tai voiko pientä punoitusta hellimiseksi sanoa. Maanantaille on luvattu tuulia, jotka vaikuttavat seuraaviin kohteisiin, mutta [...]
»
Lue koko uutinen
1.7.2011
Kesän toinen leiri alkoi loistavissa olosuhteissa. Tuulta on juuri havaittavasti ja lämpö hellii leiriläisiä.
Sukellukset alkavat lauantaina, kun saadaan Porkkalasta vielä Jussi kyytiin.
»
Lue koko uutinen
4.6.2011
Sillamäestä siirryimme Narvaan kovahkon myötätuulen ja sankan merisumun saattelemana torstaina. Narvan satamassa tapasimme Vadim Treninin, joka toimii sataman kapteenina ja on Narva Young Marine Clubin johtaja. Tämä klubi opettaa nuorille vesilläliikkumisen taitoja ja lainaa heille kanootteja ja soutuveneitä. Saimme hyvin lämpimän vastaanoton ja voinkin suositella Narvassa käyntiä kaikille Suomenlahtea kiertäville. Oma hieno lukunsa oli jokimatka [...]
»
Lue koko uutinen
1.6.2011
Tuulisen aamupäivän jälkeen kävimme vielä sukeltamassa T30 hylyssä. Torstaiaamuna on tarkoitus kiittää Sillamäen satamamestaria ystävällisyydestä ja siirtyä Narva-Joesuun kautta Narvajoelle ja sitä pitkin aivan Narvan kaupunkiin.
Rajajoella ei luonnollisesti saa sukeltaa, joten seuraavat sukellukset on tarkoitus tehdä perjantaina Narvasta palattuamme merellä. Seuraavasta WLAN tukiasemasta kun ei ole tietoa saattaa seuraava tilannepäivitys tulla Suomen vesiltä, kun tavoitamme [...]
»
Lue koko uutinen
31.5.2011
Tuulisen maanantaipäivän jälkeen, jonka vietimme Sillamäen kaupungissa hengaillen, pääsimme taas itse asiaan ja sukeltamaan.
T30 on hieman ehjempi T22:een nähden ja keula- ja peräosa ovat vierekkäin verrattuna T22:n osien pidempään välimatkaan. Sukellukset sujuivat hyvin kahdessa neljän sukeltajan ryhmässä ja huomenna on tarkoitus jatkaa T30:ssa kaksi sukellusta. Katsotaan saisiko Panu vähän fotodokumentaatiota paikalta.
Tässäpä reportteri saunan ja päivällisen [...]
»
Lue koko uutinen
29.5.2011
Aamupäivällä lähdimme Sillamäestä Toivan laiturille, josta otimme mukaan Olegin ja Alexanderin. Sieltä lähes suoraan pohjoiseen löytyi yksi saksalaisista torpedoveneistä T22. Sen verran meni aikaa harjoitellessa, että ei ehditty sukeltamaan kuin hylyn keulaosaan, jossa kuitenkin bryga ja sen edessä tykki löytyvät ehjinä. Hylky on täysin “katollaan”, joka tuo pientä haastetta sukelluksiin. Sillamäen tullisatamassa huomattiin, että marinetraffic.com:ssa [...]
»
Lue koko uutinen
28.5.2011
Vergin satamasta siirryimme Metallist-hyllylle, jossa tehtiin Narvan-lahden korkkaus. Syvyyttä noin 30 m ja näkyvyys heikko 5 m hötöstä johtuen.
Hylyltä ajettiin Sillamäen-tullisatamaan, jonne saavuttiin 21:25. Ilmoittautumisessa Alexanderin kielitaito osoittautui enemmän kuin tarpeelliseksi. Satama vaatii kauppamerenkulun paperisodan mm. crew-listan, declaration of healt -lomake, crew’s effects -lomake jne.
Ilta jatkuu satamassa päivällisellä ja saunomisella.
Tämänkin päivityksen mahdollistaa sataman ilmainen WLAN, [...]
»
Lue koko uutinen
27.5.2011
Kahdeksan sukeltajan rohkea ryhmä lähti suunnitelman mukaan klo 17 jälkeen kohti Vergiä, josta matka jatkuu Narvan lahdelle. Tuulta ja aallokkoa on sen verran että tuntee olevansa merellä.
Raportointi matkalta jatkuu mahdollisuuksien mukaan.
»
Lue koko uutinen